NAM! Nyt on napa täynnä ihanaa kesäkurpitsa-pekonipiirakkaa!

Tämäkin resepti on Maku-lehdestä.

POHJA
3dl vehnäjauhoja
3dl neljänviljanhiutaleita (itse käytin 2dl ruishiutaleita ja 1dl kaurahiutaleita)
2tl leivinjauhetta
½dl tuoretta rosmariinia pienennettynä
150g  kylmää voita kuutioina (käytin leivontamargariinia)
½dl kylmää vettä
 
TÄYTE
200g pekonia (käytin 280g pakkauskoosta johtuen)
1 pieni kesäkurpitsa
1 sipuli
(1 paprika)
1ps mozzarellaraastetta
2dl maitoa
3 munaa
pippuria
ripaus suolaa
 
Sekoita taikinan kuivat aineet + rosmariini yhteen. Nypi joukkoon voikuutiot ja lisää lopuksi vesi ja sekoita hyvin.
Pyöritä taikina palloksi ja laita kelmussa jääkaappiin.
Pilko kasvikset suikaleiksi (kesäkurpitsan puolitin pituussuunnassa ja viipaloin). Pilko myös pekoni. Jätä kuitenkin muutama pekoni, jotka voit laittaa lopuksi piirakan päälle.
Paista pekoni, sekä kasvikset.
Painele kylmä taikina noin 20cmx20cm voideltuun vuokaan.
Kumoa päälle paistetut kasvikset ja pekoni.
Sekoita munat, maito ja mausteet. Kaada seos vuokaan kasvisten päälle.
Levitä tasaisesti juusto piirakan päälle ja asettele lopuksi raa'at pekoniviipaleet päällimmäisiksi.
Paistetaan noin 25-30 min 200 asteessa.